Elettiin maaliskuun 9. päivää 2020 ja oli aikainen maanantaiaamu. Linja-autoaseman Helsinki-pysäkillä odotti linjuria allekirjoittaneen lisäksi toinenkin klubilainen, henkilökuntajäsen Krisu. Molemmilla oli kapsäkit pyöreänä pakattuna. Matka ei ollut maapallon mittasuhteilla järisyttävän pitkä mutta lukukalenteri silti niin tiiviin tuntuinen ja päivät pitkiä että yöpyminen oli järkevää. Kurssipaikkana toimi Helsingin klubitalo ja majapaikkana muutaman metroaseman päässä sijaitseva hostelli.
Matkalla rupattelimme tulevasta koulutuksesta ja pohdimme mille pysäkille kannattaisi jäädä kyydistä pois. Taisi siinä muutama lause sisältää jotain koronaan viittaavaa mutta se tuntui jotenkin niin kaukaiselta. Käsidesiä oli kumminkin mukana pieni putelli koska normaalissa klubitoiminnassa olimme tottuneet pitämään tassut puhtoisina. Matka sujui joutuen ja jäimme kyydistä siinä kohtaa missä osuuspankilla on pääkonttorinsa. Krisun navigaattoria käyttäen lähdimme etenemään kuin olisimme suorittamassa rastia Jukolan viestissä.
On joku sanonta että maailma on loppupeleissä aika pieni ja tämä kävi toteen koska siinä suunnistamisen lomassa tuli nostettua katsetta navigaattorista jotta ei kävelisi punaisia päin tai torppaisi vastaantulevan jalankulkijan. Tutut kasvot oli edessäni. Helsingissä asuva veljeni osui sattuman saattelemana kohdille. Vaihdettiin iloiset kuulumiset ja saimme varmistuksen että olimme oikeilla jäljillä. Saavuimme kurssipaikalle ajoissa ja vastaanotto oli hyvin järjestetty ja sydämellinen.
Klubitalo-koulutuksessa oli Loviisan lisäksi paikalla osallistujia Porvoosta ja Nurmijärveltä sekä Helsingin klubitalolta. Esittelimme itsemme ja kerroimme pähkinänkuoressa oman talon toiminnasta. Kaffeet ryystettiin aika vauhdilla ja teimme talokierroksen. Onhan Helsingin klubitalo suomen suurin, kaunein sijaitsee kylläkin Loviisassa. Kävimme tulevat kaksi viikkoa läpi. Edessä olisi hyvin runsas kattaus missä käsiteltäisiin mm. vapaaehtoisuutta, valinnanvapautta, henkilösuhteita voimaantumista, työpainotteista päivää ja liuta muita aiheita. Tämän lisäksi tekisimme menttori -vetoisesti omalle klubitalolle kehittämissuunnitelman valitun aiheen mukaisesti. Loviisa ja Porvoo valitsi yhteiseksi aiheeksi menttori-toiminnan ajatellen uuden klubilaisen tukemisessa talon arjessa. Koronasta ei vielä keskiviikkonakaan 11.3 paljon puhuttu kun vietimme yhteisiä ruoka- tai kahvitaukoja. Klubitalolla järjestettiin keskiviikkona ilta-ohjelma meidän kunniaksi ja kivasti oli paikalla helsingin jäseniä. Tässä tilaisuudessa syntyi mm. idea että koska moni klubitalo tekee videoita voitaisiin vaikkapa järjestää kerran vuodessa leikkimielinen kilpailu mihin jokainen voisi lähettää oman videonsa ja aihepiiri olisi vapaa.
Klubitalo-koulutuksen tavoitteena on ymmärtää työpainotteisen päivän merkitys kuntoutumisessa, oivaltaa klubitalon kehittämisen tärkeyttä vaikkapa laadun tarkkailulla tai mitä on oppinut koulutuksessa, kiinnostua eri välineistä kuten tietokoneiden tuomista mahdollisuuksista ( mikä sitten tuli tapahtumaan tulivuoripurkauksen voimalla ja nopeudella ) ja nähdä siirtymätyön tuoma merkitys sekä työllistymisen että toipumisen kannalta. Työtapana oli kurssin aikana käytössä keskustelut, luennot, konkreettinen osallistuminen työpainotteiseen päivään helsingin malliin sekä runsas kirjallinen kurssiaineisto. Missään ei mainittu sana “korona”.
Tuli torstai 12.3. Matkalla hostellista klubitalolle huomasi että alkoi olla väljempää metrovaunuissa, aamu-uutiset oli vallannut käsitteet kuten “pandemia”, “käsihygienia”, “hihaan pärskiminen” ja “covid-19”. Urheasti jatkoimme lukujärjestyksen mukaisesti koulutusta joka painoitui kehittämissuunnitelman työstöön. Silti, huomio oli nyt turvaväleissä, käsidesien jakelussa, käsienpesun ohjeistuksissa ja jonkun tuntemattoman ajanjakson kynnyksellä olemisella. Erilaiset teoriat mitä tulevan pitäisi liikkui käytävillä kuin myös mediassa ja omassa mielessä. Levottomuus ja huoli tulevasta otti ohjakset ja keskittymiskyky tulokselliseen oppimiseen herpaantui. Perjantaina oli metrossa vieläkin väljempää. Koulutusta jatkettiin vielä muutama hetki mutta sitten seurasi tiedotustilaisuus. Helsingin klubitalo menisi kiinni, yhteyttä pidettäisiin puhelimella ja somen kautta. Kurssi luonnollisesti keskeytettiin ja Loviisan osallistujat palasivat hämmentyneinä takaisin kodin turvaan. Tässä yhteydessä on turha kirjoittaa mikä oli puheenaiheena. Ymmärsimme kylläkin että koulutuksen jatko venyisi pitkälle.
Näin kävi. Maanantai 19.10 jatkoimme koulutusta ja teimme samalla maailman historiaa. Missään muualla maailmassa ei klubitalo-koulutusta oltu järjestetty sähköisesti. Nyt jylläsi teamsit, zoomit, meetsit ja muut härpäkkeet. Maailma oli muuttunut valtavalla digi-loikalla mutta yksi asia pysyi klubimaailmassa. Ketään ei unohdettu! Reach out elikkä perinteinen puhelinsoitto missä kysytään miten voit ja kuinka menee oli tärkeässä roolissa. Hybriidi-klubitalot oli uusi käsite ja ulkoiluryhmät pistivät tossua toisen eteen. Whatsapp-ryhmissä oli kivoja kuvia ja pikkuhiljaa pystyi klubitaloille kokoontumaan taas rajoitettu määrä klubilaisia tiukkojen turvatoimien vallitessa. Bosse ja Krisu saivat oman työhuoneen missä osallistuimme eri vempaimilla runsaaseen koulutusohjelmaan. Päähuomio oli kehittämissuunnitelman työstössä mutta toki opimme paljon esimerkiksi yksiköiden rakenteista, työvalmiuksien kehittämisestä ja työantajayhteistyöstä sekä päätöksenteosta että hallinnosta.
Saimme valmiiksi tiiviin viikon ja ahkeran työn ansiosta toteuttamiskelpoisen kehittämissuunnitelman. Uskomme vakaasti että voimme toteuttaa toimivan menttori-käytännön sekä Loviisassa että Porvoossa. Iso kiitos klubitalon koulutuksen järjestäjille sekä osallistujille. Yksi asia nostaa kyllä päätään digi-työskentelyssä. Sähköisillä yhteydenpidolla ja oppimisella on jätettävä enemmän aikaa asioiden sulatteluun ja ymmärtämiseen. Sen takia on varmaan hyvä että kaksiviikkoinen koulutus, mikäli se hybriidinä tekee, venytetään hieman pidemmälle aikavälille kuten esimerkiksi kaksi-kolme päivää viikossa. Silti. Jännä ajatus että maailmanlaajuinen organisaatio on läsnä ja sykkii näinkin pienellä paikkakunnalla kun Loviisassa. Klubitalon toiminta on suuressa roolissa mielen kuntoutuksessa. Kiitos sinulle lukija että jaksoit seurata minun matkani klubitalo-koulutuksen syövereissä. Rokotetta odotellessa.
-Bosse-
Vi levde den 9 mars 2020 och det var en tidig måndagsmorgon. Vid busstationen väntade förutom undertecknad så också personalmedlemmen Krisu på bussen till Helsingfors. Båda hade kappsäcken fullpackade så att den påminde mer eller mindre som en stor gymboll. Resan var inte så värst lång men eftersom den kommande utbildningen skulle vara diger och dagarna långa så var det på sin plats att övernatta i huvudstaden. Utbildningen skulle ske på Helsingfors klubbhus och övernattningen i ett hostell på bara några metrostationers avstånd.
Under bussresan diskuterade vi om den kommande skolningen samt på vilken hållplats det skulle löna sig att stiga av. I någon sidomening nämndes ordet korona men det verkade i alla fall långsökt och vi var ju vana med att ta hand om förebyggande hygien på klubben så båda var försedda med en liten butelj handdeci. Resan gick snabbt och vi steg av bussen där som andelsbanken har sitt huvudkontor. Vi blev vägledda av Krisus navigator i folkvimlet.
Det sägs att världen är liten och ordspråket blev kött och blod för mitt i allt kom min bror emot vandrande. Han bor i huvudstaden och kunde bekräfta att vi var på rätta spår. När vi anlände till kursplatsen blev vi vänligt emottagda och allt var perfekt ordnat.
På plats fanns också deltagare från Borgå, Nurmijärvi och Helsingfors. Vi presenterade i ett nötskal oss själva och våra klubhus för varandra. Efter en kaffestund så fick vi bekanta oss med Helsingfors klubbhus som är Finlands största. Det bör nämnas att det vackraste finns nog i Lovisa
Vi gick igenom det kommande programmet. Skolninen skulle räcka i två veckor och innehålla en massiv meny av ämnen som frivillighet, valbarhet, personrelationer, återhämtning, arbetsinriktad dagverksamhet med mera. Dessutom stod på arbetsplanen en uppgift i att uppgöra en funktionsplan för den egna klubben i ett fritt valbart ämne. Vi hade bestämt oss på förhand att i samarbete med Borgå inrikta oss på att utveckla en mentor-verksamhet för nya medlemmar. Lovisa och Borgå har en gemensam administration fast båda klubbarna har sin egna rådgivande styrelse. Om koronan talade vi just ingenting. Ännu på onsdagskvällen 11.3 ordnades ett gemensamt kvällstillfälle dit ett rikligt antal klubbmedlemmar från huvudstaden hade kommit för att höra om hur vi från ”lande” levde och steppade.
Ett mål för skolningen inom klubbhusverksamheten är att förstå betydelsen i arbetsinriktad dagverksamhet kontra rehabilitering samt att inse behovet på att utveckla klubbens verksamhet genom kvalitetskontroll och fortlöpande skolning. Övergångsarbete har också en stor roll fast deltagargränsen är begränsad, i Lovisas fall har vi två arbetsplatser i gången att erbjuda. I läskalndern fanns också en liten skiva skuren för användning av digitaliska hjälpmedel. Ingen kunde ana vilket vulkanutbrott som väntade i form av social media bakom knuten. Som arbetsmetoder använde vi oss av diskussion, föreläsningar, deltagande i Helsingfors klubbhus arbetsinriktade verksamhet samt ett digert paket med kolumntexter från olika håll i världen. Lovisa klubbhus är under ett paraply som är globalt och i princip så är verksamheten identisk befinner du dej i amerika, australien eller på sydpolen Hur som haver, inte ett ord om korona så här långt.
Det blev torsdag den 12.3 Man märkte att det var betydligt rymligare i metron på morgonen. Nyheterna basunerade nu ut för b lindkära livet ord som: pandemi, handhygien, att nysa i ärmen och covid-19. Tappert fortsatte vi enligt kursprogrammet att utveckla vår verksamhetsplan. Men men, nu rörde sej mera i sinnet saker som säkerhetsavstånd, handhygien och den osynliga fienden. Olika teorier om vad komma skall rörde sej i korrodorer som i median. Det egna sinnet fylldes av oro och koncentrationsförmågan sjönk till den grad att allt som handlade om kursinnehållet bara blev en salig röra.
På fredagen kunde man inte mera tala om någon morgonrusning i metron. Vi hann knappt sätta ner våra stjärtar på skolbänken före det kom en kallelse att infinna sig på ett nöd-info i matsalen. Helsingfors klubbhus skulle stängas och gamla goda telefonen skulle användas till början för att hålla kontakt. Det betydde såklart att kursen gick i dvala och måste avbrytas.Med en form av ångest åkade vi tillbaka till Lovisa. Det är onödigt att skriva om vad var på tapeten. Det vi visste med säkerhet var att nu skulle det bli en längre paus i skolningen.
Så gick det. Måndagen den 19.10 fortsatte kursen och nu skrevs en bit historia. Som den första digitala klubbhus-skolningen i världen hoppade vi sadeln och tutade och körde vidare. Nu gällde plattformar som zoom, teams och meets. Världen hade gjort ett digitalt jättesprång. En sak bestod. Ingen i klubbvärlden glömdes bort! Det vi kallar reach out, vilket betyder att man kort och gott ringer upp medlemmen och frågar hur det går och hur man mår, hade sin stora beställning. Många var isolerade och hade inte möjlighet att delta i sk. hybridverksamhet eller utegrupper där man med säkra avstånd till varandra gick på en kort promenad tillsammans. Också klubbens whatsapp-grupp fylldes med trevliga foton och recept på delikatesser. Lite i gången kunde den traditionella klubbverksamheten också köra igång men med begränsat antal deltagare per gång. Bosse och Krisu hade ett eget arbetsrum på det öppna kontoret i centrum. Förutom i arbetet med verksamhetsplanen så deltog vid i föreläsningar och digitala diskussionstillfällen beträffande enheters strukturer, grunderna i arbetsförmåga, kontakt med arbetsgivare samt beslutfattande och administration.
Vi fick genom hårt arbete färdigt en funktionsplan som vi tror på att kunna användas i snar framtid. Ett stort tack till våra mentorer samt arrangörerna och kurskamrater. En sak har vi lärt oss beträffande i att jobba och studera digitaliskt. Man behöver emra tid att smälta och förstå allt innehåll. Det lämnade vi till kommande kurser och skolningar ifall de sker digitaliskt. Ändå. Det är spännande att på en så liten ort i världen som Lovisa är så har vi en verksamhet som är närvarande och pulserar på samma sätt som på många platser i denna fina planet. Klubbhusverksamheten är en viktig del i mental rehabilitering. Tack till dej, bästa läsare, att du orkade följa med min skolningsresa på denna överraskade slalombacke vi alla har hamnat i. I väntan på ett vaccin.
-Bosse-”
Loviisan Klubitalo 